Jokaiselle jotakin, eikö niin? Lanseeraamme kolme maistuvaa Monster -kissaherkkua - kolmessa eri muodossa, koostumuksessa ja maussa. Nämä herkut saavat kaikkein nirsoimmankin kissan kehräämään. Uskomme, että kissasi on kanssamme samaa mieltä.
Uutena pennunomistajana tiedät, että pentusi tulee tarvitsemaan paljon yhteistä aikaa ja koulutusta kasvaakseen hienoksi aikuiseksi. Sinä tarjoat pennullesi hyvän kodin ja johdonmukaisen kasvatuksen ja me puolestamme takaamme sille ruokavalion, jolla se voi hyvin. Pienten ja keskisuurten rotujen pennuille, joiden aikuispaino on enintään 25 kg.
Etsitkö sopivaa ruokaa isokokoisen rodun pennulle? Nyt löysit hyvän! Pentusi tarvitsee huolellisesti valituista, laadukkaista raaka-aineista valmistetun ruuan, joka tukee sen kasvavaa luustoa ja näin se kasvaa maltillisesti aikuiskokoon. Suurten rotujen pennuille 25-40 kg, mukautettu erittäin suurten rotujen pennuille >40 kg.
Onko pennun vatsa joskus sekaisin? Ymmärrät varmasti, kuinka ikävää se voi olla sekä nelijalkaiselle pienelle ystävällesi että sinulle. Sen ei tarvitse olla niin! Puppy Sensitive sisältää hellävaraisia ainesosia, kuten siikaa ja mietoa kauraa. Tuote on suunniteltu herkkiä pentuja ajatellen. Muista, että penturuoalla voi olla rauhoittava vaikutus pentuvatsaan (ja sinuun!).
Pienet koirat pitävät usein pienistä ruokanappuloista, koska ne sopivat niiden suuhun parhaiten. Nappulakoon lisäksi on ruokaa valitessa kuitenkin muistettava huomioida myös pienten koirien energiatarve. Aina ihan kaikki ruoka ei pienille koirille kelpaa, joten oikean ruoan valintaan kannattaa suhtautua vakavasti. Meidän mielestämme sekä sisältö, maku, että nappulakoko ovat tärkeitä asioita!
Monster Adult reseptiä varten tutkimme koirien ravitsemusta 7 vuotta ja valitsimme tuloksista parhaat ja kehitimme tämän tuotteen. Vältämme massatuotantoa ja tuotamme laadukasta ruokaa ilman kompromisseja. Mitä saimme aikaan? Erinomaisen ruuan koirallesi! Me tiedämme, että haluat parasta koirallesi ja tiedätkö mitä? Niin mekin!
Oikean ruuan löytäminen herkälle koiralle voi olla haastavaa. Toiveena olisi, että koiran vatsa toimisi, turkki olisi kunnossa ja koira pysyisi muutenkin hyvässä kunnossa. Sensitive on valmistettu tarkkaan valikoiduista raaka-aineista ja valmistettu huolella, jotta herkkä koirasi voisi hyvin!
Ahne koira? Kertyykö liikakiloja helposti? Alhaisen rasvapitoisuuden ruokavalion ei tarvitse välttämättä olla tylsää vaan päinvastoin. Anna koirasi nauttia ravinnostaan ja voida hyvin. Joka päivä.
Vaativaa työtä tekevät koirat tarvitsevat ruokaa, joka vastaa niiden elimistön energiatarpeeseen. Rasitus asettaa niiden elimistön haasteen eteen ja ruuan tulee olla energiapitoista, mutta myös vatsaystävällistä. Siten koirasi saa timanttisen suorituskyvyn.
Me uskomme, että oikealla ruokavaliolla on merkitystä iäkkään koiran hyvinvoinnille. Me haluamme iäkkäiden ystäviemme voivan hyvin ja elävän pitkään. Jotta meillä olisi enemmän yhteistä aikaa.
Etsitkö sopivaa ruokaa uudelle perheenjäsenellesi? Mitä tykkäisit viljattomasta penturuoasta, jossa on herkullista kanaa ja mehukasta kalkkunaa. Se tarjoaa reippaalle pennullesi (nykyistäkin enemmän) energiaa. Ja sen lisäksi tekee hyvää vatsalle ja oppimiskyvyn kehitykselle. Löysitkö etsimäsi tuotteen tästä?
Isokokoinen pentu - sylintäydeltä rakkautta! Voiko ruoka olla merkki välittämisestä? No meidän mielestämme kyllä! Meidän viljaton penturuokamme sisältää tuoretta lammasta ja herkullista ankkaa. Se tekee hyvää vatsalle ja edistää oppimiskyvyn kehittymistä ja samalla tukee isokokoisen rodun pennun maltillista kasvua. Huolehdi pennustasi herkullisen ruokavalion muodossa. Ja vieläpä kauniissa pussissa. Eikö se ole vastarakkautta?
Onko uusi perheenjäsenesi herkkävatsainen? Kokeile viljatonta penturuokaamme, joka sisältää tuoretta lammasta ja herkullista ankkaa. Täysravinto, joka tarjoaa pennullesi kaikki tarvittavat ravintoaineet vatsaystävällisessä muodossa. Näin pentusi vatsa toimii kunnolla ja pentu voi hyvin. Tuote myös tukee pennun oppimiskykyä ja kasvua. Me uskomme, että hyvä ruokavalio näkyy hyvinvointina. Siitä nautitte molemmat.
Kana yhdistettynä kalkkunaan on vastustamaton makunautinto. Helposti sulava ja herkullinen, mutta silti täynnä tärkeitä ravintoaineita. Todellinen superyhdistelmä! Ja sen lisäksi vielä viljaton resepti, joka samalla hoitaa koirasi hampaita ja soveltuu myös herkkävatsaiselle koiralle. Tekee hyvää koirallesi ja meidän mielestämme se on oikeasti tärkeää.
Tottakai haluat tarjota koirallesi ruokaa, joka on viljatonta ja sisältää runsaasti lihaa eikä sisällä tarpeettomia lisäaineita. Mielellään jollain jännittävällä proteiininlähteellä. Forest Game saa innoituksensa pohjoismaisesta luonnosta ja sisältää runsaasti hirvenlihaa. Yksinkertaisesti hyvää ruokaa.
Mahtia! Kunnon ruoka, jossa on lammasta ainoana proteiinilähteenä ja pienille koirille soveltuva nappulakoko. Tarkoin valitut raaka-aineet, jotka on valmistettu helposti sulavaksi ja vatsaystävälliseksi täysravinnoksi. Jokainen nappula on suunniteltu vastaamaan koirasi ravintotarpeisiin. Joskus hienot asiat ovat hyvin yksinkertaisia.
Tiedämme, että lammas on suosikkiraaka-aine monelle koiralle (ja koiranomistajalle). Niinpä teimme koiranruuan, jossa lammas on pääroolissa. Näin ollen lammas on tuotteen suurin raaka-aine ja ainoa proteiininlähde. Lisänä paljon hyvinvointia lisääviä ominaisuuksia. Ilman tarpeettomia lisäaineita. Hyvää makua. Mahtavaa ruokaa.
Onko sinulla herkkä koira vai haluatko, että turkki saa hieman lisää kiiltoa? Tässä viljattomassa tuotteessa on runsaasti valkolihaista kalaa, joka on luonnollinen Omega-3 -rasvahappojen lähde. Ja niinpä uskallamme melkein luvata, että koirasi tulee ihastumaan myös makuelämykseen!
Tarvitseeko koirasi lisäenergiaa suoritusten tueksi? Kokeile Monster's high-energy Power pateta, joka tarjoaa energiatankkauksen kätevästi mukaan otettavassa pakkauksessa. Ekstraenergian tarjoaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa!
Herkullista kanaa sisältävä liha- ja proteiinipitoinen säilykeruoka. Voidaan käyttää joko täysravintona tai pienenä arjen luksuksena – kaikki pennut nauttivat märkäruoasta. Tuote on kehitetty Ruotsissa ja valmistettu tarkkaan valituista raaka-aineista. Taatusti ilman viljoja, lisättyä sokeria tai tarpeettomia lisäaineita. Juuri sellaista ruokaa jota koiranpentu mielestämme tarvitsee.
Maukas naudanliha ensimmäisenä ainesosana ja ainoana proteiinin lähteenä. Täydellinen ateria tai ruoka-annoksen lisuke kruunaamaan aterian. Se on sinusta (ja pennustasi) kiinni. Ruotsissa kehitetty resepti, jotka on kypsennetty huolellisesti EU:ssa. Taatusti gluteenitonta, sokeritonta ja ilman tarpeettomia lisäaineita. Juuri sitä mitä mielestämme pennun märkäruoan tulisikin olla.
Täydellinen ateria tai ruoka-annoksen lisuke kruunaamaan aterian. Sinä (ja koirasi) päätätte. Ruotsissa suunniteltu ja tarkoin harkitusti kana ainoana proteiininlähteenä. Takuuvarmasti gluteenitonta, sokeritonta ja ilman tarpeettomia lisäaineita. Juuri sitä mitä mielestämme märkäruuan tulisikin olla.
Korkeaproteiininen ja lihapitoinen säilykeruoka, joka sisältää herkullista naudanlihaa. Voidaan käyttää joko täysravintona tai pienenä arjen luksuksena. Sinä (ja koirasi) päätätte miten käytätte tuotetta. Tuote on kehitetty Ruotsissa ja valmistettu tarkkaan valituista raaka-aineista – ilman tarpeettomia lisäaineita. Juuri sellaista ruokaa jota koira mielestämme tarvitsee.
Säilykeruoka, joka sisältää runsaasti terveellistä lammasta. Voidaan käyttää joko täysravintona tai pienenä arjen luksuksena. Sinä (ja koirasi) päätätte miten käytätte tuotetta. Tuote on kehitetty Ruotsissa ja valmistettu tarkkaan valituista raaka-aineista – ilman tarpeettomia lisäaineita! Juuri sellaista ruokaa jota koira mielestämme tarvitsee.
Vatsaystävällinen lihapitoinen säilykeruoka, jossa ainoana proteiinilähteenä kaninliha. Erinomainen herkälle vatsalle ja nirsoille koirille. Kehitetty Ruotsissa ja huolellisesti valmistettu EU: ssa, täysin ilman tarpeettomia lisäaineita. Se on sinun ja koirasi päätettävissä, annatko tämän täysravintona vain pienenä arjen luksuksena koirallesi.
Korkeaproteiininen ja lihapitoinen säilykeruoka, joka sisältää maistuvaa kalkkunaa. Voidaan käyttää joko täysravintona tai pienenä arjen luksuksena. Sinä (ja koirasi) päätätte miten käytätte tuotetta. Tuote on kehitetty Ruotsissa ja valmistettu tarkkaan valituista raaka-aineista – ilman tarpeettomia lisäaineita. Juuri sellaista ruokaa jota koira mielestämme tarvitsee.
Täydellinen ateria tai ruoka-annoksen lisuke kruunaamaan aterian. Sinä (ja koirasi) päätätte. Ruotsissa suunniteltu ja tarkoin harkitusti ankka proteiininlähteenä. Taatusti gluteenitonta, sokeritonta ja ilman tarpeettomia lisäaineita. Juuri sitä mitä mielestämme märkäruoan tulisikin olla.
Monipuolinen säilykeruoka, joka sisältää ravitsevan sekoituksen maistuvaa naudanlihaa, kanaa ja lammasta. Voidaan käyttää joko täysravintona tai pienenä arjen luksuksena. Sinä (ja koirasi) päätätte miten käytätte tuotetta. Tuote on kehitetty Ruotsissa ja valmistettu tarkkaan valituista raaka-aineista – ilman tarpeettomia lisäaineita! Juuri sellaista ruokaa jota koira mielestämme tarvitsee.
Monipuolinen säilykeruoka, joka sisältää herkullisen sekoituksen maistuvaa naudanlihaa, kanaa ja riistaa. Voidaan käyttää joko täysravintona tai pienenä arjen luksuksena. Sinä (ja koirasi) päätätte miten käytätte tuotetta. Tuote on kehitetty Ruotsissa ja valmistettu tarkkaan valituista raaka-aineista – ilman tarpeettomia lisäaineita! Juuri sellaista ruokaa jota koira mielestämme tarvitsee.
Saako koirasi ravinnosta riittävästi energiaa suorituksiinsa? Voisiko palautumista rasituksesta boostata ja nestetasapainoa pitää paremmin yllä? Vai kaipaako koirasi ruokavalio vain lisää kaloreita? Kokeilepa tarjota koirallesi purkillinen Dynamitea!
Onko koirasi herkkävatsainen, iho-ongelmainen tai nirso? Tässä märkäruoka, jossa on maistuvaa järvikalaa ja joka on huolellisesti suunniteltu olemaan ystävällinen vatsalle ja iholle. Tuote on viljaton eikä sisällä tarpeettomia lisäaineita. Hellävaraista ja herkullista samanaikaisesti - juuri sellaista, mitä vaativille koirille tarkoitetun märkäruoan tulisi mielestämme olla.
Terveellistä, herkullista puolikosteaa (murenematonta) herkkua! Täydellistä taskunpohjalle, kun tarvitset palkitsemisnameja koirallesi. Mistä sen tietää, ehkäpä juuri näillä saavutatte huikeita tuloksia. Ainakin näiden avulla on helppo palkita nelijalkainen kaverisi. Ja ne palkkiothan ovat tärkein juttu koulutuksessa, eikö?
Puruluut, 100 % naudannahkaa. Huolellisesti käsintehty Ruotsissa ja rullattu täydelliseksi. Täysin ilman valkaisuaineita ja lisäaineita (ja muita kummallisuuksia). Yksinkertaisesti luonnollisen hyvää.
Puruluut, 100% poronnahkaa. Ruotsissa huolellisesti käsin tehty ja täydelliseksi rullattu. Täysin ilman valkaisuaineita ja lisäaineita (ja muita kummallisuuksia). Yksinkertaisesti luonnollisen hyvää.
100 % hirvenahasta valmistettuja lastuja. Huolellisesti käsintehty Ruotsissa. Täysin ilman valkaisuaineita ja lisäaineita (ja muita kummallisuuksia). Yksinkertaisesti luonnollisen hyvää.
Ollaanpa nyt rehellisiä – vältteletkö sinäkin koirasi hampaiden harjaamista? Et ole ainoa! Nämä Dental Chews-tuotteet ovat paitsi hauskaa ajanvietettä koirallesi niin samalla ne vähentävät plakkia ja hammaskiveä. Jos siis joskus jää ne koiran hampaat harjaamatta niin näiden avulla voi hieman helpottaa huonoa omaatuntoasi!
Pakastekuivatut namipalat on valmistettu Ruotsissa. Sisältää 100 % Pohjoismaista lihaa, ilman lisäaineita. Ja pakkauksen koirat ovat meidän toimistollamme töissä ja nämäkin tuotteet on heidän toimestaan maisteltu ja hyväksi havaittu. Tosi on!
Terveellinen koulutusnami tai hemmotteluherkku. Pystytkö sinä vastustamaan koirasi anovaa ilmettä?